HLK
1.12.2010

Menestystä IPP juniorikilpailussa


HLK:n poikajunioreille menestystä Fite clubilla pelatussa turnauksessa

Viikonloppuna Myllypurossa pelatussa turnauksessa parhaiten menestyi Nelson Tuomola joka oli tällä kertaa ainoa HLK:n edustaja pojat 9 luokassa. Hän otti ylivoimaisella tavalla luokkavoiton häviten ainoastaan 7 gamea neljässä ottelussaan, finaalissa Nepo kukisti Eelis Jauhiaisen 6-1,6-1.

Pojat 11 sarjassa menestyi parhaiten Mikko Malkamäki, joka saavutti hienosti finaalipaikan, mutta joutui kuitenkin toteamaan Porin Patric Stenforssin paremmakseen numeroin 6-1, 6-2. Mikko otti toisella kierroksella hienon voiton neljänneksi sijoitetusta Daniel Hakalasta, vaikka hävisi ensimmäisen erän 0-6, mutta käänsi ottelun voittamalla kaksi seuraavaa erää 6-4, 6-3. Menestystä HLK:lle toi samaisessa sarjassa myös Tomas Palomäki, joka joutui ensimmäisessä ottelussa toteamaan kisavoittaja Stenforssin paremmakseen, mutta otti hienosti alakaavio voiton voittamalla kolme ottelua suoraan kahdessa erässä.

Pojat 13 luokassa HLK:lla oli myös finaaliedustusta, jonka seuralle toi Julius Pykälämäki. Julius taipui finaalissa Mikon ja Tomaksen tavoin Stenforssille, mutta tällä kertaa kyseessä oli Patricin isoveli Marcus, joka voitti "Ilpon" tiukasti kolmessa erässä 3-6, 6-3, 7-6.

Tulevana viikonloppuna HLK:n juniorit hakevat jälleen kisamenestystä kotikisoista jolloin pelataan suosittu Meikku Cup. Osallistujia kisoissa on jälleen runsaasti pelaajamäärän ylittäessä sadan.
Tsemppiä Kisoihin!



Kaikki uutiset